tiistai 31. tammikuuta 2012

Somistuksen blogi

Keskiviikkona 25.1 oli Joensuussa taitaja 2012 semifinaalit. Somistuksen opettajamme Heini otti iPadilla kuvia kilpailijoiden kilpailutyöstä. Ilokseni voin todeta että somistuksen oman koulun kilpailija pääsi finaaliin.

Teimme tänään Heinille bloggerilla oman blogin mihin hän sai siirrettyä kilpailussa ottamansa kuvat. Heini ei ole ennen tehnyt blogia ja kokonaisuudessaan meillä meni noin tunti että kaikki oli kunnossa.

Asioita joita pohdimme Heinin kanssa blogia tehdessä.
  • Blogger käyttää Google -tunnuksia blogin luontiin. Heinillä oli jo ennestään omat tunnukset mutta loimme kokonaan uudet tunnukset työkäyttöä varten. Suurimpaan osaan tablet -sovelluksista ja sosiaalisen median palveluista voi kirjautua nykyään Facebook tai Google tunnuksilla.
  • Blogin näkyvyys. Pääsekö blogia katsomaan kuka tahansa, kaikille jotka tietävät osoitteen vai onko blogi rajattu tietyille käyttäjille. Samoin voi rajata kuka voi blogiin kirjoittaa ja ketkä kommentoida. Heini aikoo hyödyntää blogia opetuksessaan ja koska oppilaiden on tarkoitus kommentoida toistensa töitä, päätimme pitää blogin suljettuna ulkopuolisilta.
  • Ulkoasu. Blogiin saa kytkettyä erillaisia laajennuksia – gadget, kuten esimerkiksi Picasan kuvien näyttö blogin yhteydessä. Näihin kannattaa tutustua ja miettiä mitkä omassa blogissa ovat tarkoituksen mukaisia. Heinillä oli omasta alastaan johtuen selkeä käsitys tavoitellusta ulkonäöstä ja mitkä seikat tukevat oppilaiden blogin käyttöä. Teemojen ja asettelun muuttaminen on helppoa ja nopeaa, eli blogin ulkoasu voi päivittää kurssin aikanakin. Piristävän vaikutuksen lisäksi aiheesta voi käydä oppilaidenkin kanssa hyvän keskustelun.

torstai 26. tammikuuta 2012

Tabletesittely

Aamupäivällä esittelimme tabletteja kaupan alan merkonomi- ja datanomi opettajille. Esittelimme ajatuksia missä laitetta voisi hyödyntää. Laitteen kamera mahdollistaa kuvamateriaalin keräämisen koulun ulkopuolelta esimerkiksi somistuksessa näyteikkunoiden valokuvaus. Kuvien ja videoiden jälkikäsittelyä ja jakoa varten meidän täytyy miettiä toimivat käytännöt.



Kävimme läpi seuraavia ohjelmia.

  • Mindjet käsitekarttojen luomiseen.
  • Evernote muistiinpanojen tekeminen ja siirto verkkoon.
  • Flashcards temien opetteluun. Laaja englanninkielinen kortisto toimisi myös kielten opettelussa.
  • Zite parsii verkon uutislehdistä lukijan kiinnostusten mukaan personoidun sanomalehden.
  • Slideshark mahdollistaa Power Point esitysten katsomisen iPadilla
  • Adobe Connect Mobile
  • WordPress ja Blogger blogien tekoon.
  • Cartoonstdio sarjakuvien tekoon valokuvista.
  • Bambuser videoiden julkaisemiseen internetissä.
  • Videoiden editointiin toimme myös
    • Vimeo
    • Splice
    • Magisto
    • iMovie

tiistai 24. tammikuuta 2012

Apple ID:n tekeminen ilman luottokorttitietoja

Apple ID:n tekeminen "tökkää" joillakin käyttäjillä siihen, että tiliä luotaessa kysytään luottokorttitietoja.

Tilin pystyy tekemään myös ilman luottokorttitietojen syöttämistä, kunhan tilin tekemisen aloittaa iTunes-ohjelman Apps Storen puolella ja valitsemalla lataukseen iTunesissa jonkun ilmaisen sovelluksen.

Tämän jälkeen tili tehdään samalla tavoin kuin muutenkin, mutta luottokorttivalikkoon on ilmestynyt kohta "Ei mitään". Jos tilin luomisen aloittaa iTunesin puolella, luottokorttitietoja ei voi jättää tyhjäksi.

Tässä Applen englanninkieliset seikkaperäiset ohjeet ja samalla tein myös suomenkielisen vastaavan ohjeen. Käyttäkää vapaasti, jos tuosta ohjeesta jollekin iloa on.

maanantai 23. tammikuuta 2012

OSX Lion Server Profile Manager

Samoin kuin iPhone Configuration Utilityllä myös OSX Lion Server Profile Manager (Mobile Device Management) pystytään ajamaan iPadeille ennalta määriteltyjä asetuksia.

Opiskelijapädeille laitetaan ainakin seuraavia asetuksia ennakkoon:

  • Passcode (eli pääsykoodin kysely)
  • Laitteen automaattinen lukitus kolmen minuutin jälkeen
  • WLAN verkkojen asetukset
  • Ehkäpä myös ikärajojen mukaan sallitut appsit?



Tästä lisää torstaina, kun näen konkreettisemmin, mikä on mahdollista ja mikä ei.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tabletit saapuivat

Tammikuun alussa hankimme hankkeelle seuraavanlaiset laitteet:

  • iPad 2 16gt wifi + 3G
  • iPad 2 16gt wifi, 15 kpl
  • suojakotelot (valmistaja Griffin)
Näillä olisi tarkoitus aloittaa opetuspilotit ja hallinnointikokeilut pikapuoliin. Ensimmäiset tapaamiset opettajien kanssa on sovittuna ja  opetuspilottien suunnittelu päästään aloittamaan jo huomenna.



15 kpl iPad 2 16 gt odottaa asennusta

Lisäksi odotellaan vielä toimittajalta Leban iPad-synkronointi- ja latauslaukkua.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Hankkeen blogi ja esittely

Perustin hankkeelle blogin, jotta "matkan" varrella olisi helpompaa saada kokemukset ja näkemykset kirjoiteltua talteen heti tuoreeltaan.

Pulpetista tabletille -hankkeen tavoitteena on tablet-laitteiden hallinnoinnin määrittely ja erilaiset pedagogiset ratkaisut ammatillisessa opetuksessa. Teknisestä näkökulmasta yritämme selvittää tapoja hallinnoida useampia tablet-laitteita kerralla ja pohtia laitteiden soveltumista oppilaitoksemme tietotekniikkainfrastruktuuriin. Pedagogisesta näkökulmasta etsimme ja kokeilemme erilaisia tapoja käyttää tabletteja opetuksen tukena.

Tulemme kevään aikana tekemään useita erilaisia opetuskokeiluja. Tässä vaiheessa opetuskokeiluja on sovittu jo ainakin merkonomi- ja datanomikoulutukseseen sekä musiikkiopetukseen.