tiistai 18. joulukuuta 2012

iMovien hyödyntäminen yrittäjyydessä

Yrittäjyyttä opiskelevat toisen vuosikurssin opiskelijamme tekivät yritysesittelyvideon omasta yrityksestään. Tarkoituksena oli videon avulla kertoa yrityksen liikeidea.

Toteutuksen suhteen opiskelijoilla oli vapaat kädet eli he saivat tehdä näytelmän tai hyödyntää valokuvia, käyttää apuna huumoria tai esitellä liikeideansa perinteisesti power pointin tyylisesti hyödyntäen kuitenkin iMovie ohjelmaa.

Opiskelijat saivat käyttää joko ohjelman valmista traileria tai tehdä uuden oman projektin. Suurin osa päätyi projektin hyödyntämiseen.

Haasteita oli jälleen laitteiden yhteiskäyttö, äänen heikkolaatu näyteltäessä sekä valon riittävyyden huomioiminen.

Tuodaksemme vaihtelua iMovien musiikkivalikoimaan ja siten elokuviin, opiskelijoita neuvottiin etsimään sopivaa musiikkia cc- lisenssillä internetistä ja lataamaan sen laitteelle.

Ohjelma sopii hyvin lyhyiden, yksinkertaisten videoiden toteuttamiseen, sillä ohjelma on helppo käyttää. Monipuolisia muokkausominaisuuksia ohjelma ei tarjoa, mutta helppous puoltaa ohjelman käyttöä satunnaisissa kuvaustilanteissa luokassa.

Bathdreams Ny, yritysesittelyvideo

maanantai 19. marraskuuta 2012

I movie ohjelman hyödyntäminen asiakaspalvelun kurssilla

Hyödynsimme I movie ohjelmaa kolmella eri kurssilla.
- asiakaspalvelun kurssilla
- yrittäjyyden kurssilla sekä
- kaupan palvelu ja myyntityö - kurssilla

Asiakaspalvelukurssilla iMovie:lla työskentelyllä korvasimme perinteisen videokameran käytön asiakaspalvelutilanteiden kuvaamisessa.

Lyhyesti tunnilla läpikäytyjen teorioiden jälkeen Opiskelijat saivat aiheen/otsikon, johon heidän tuli suunnitella käsikirjoitus.

Ennen käsikirjoituksen tekoa kävimme läpi iMovien perusominaisuudet ja erilaiset toteutusvaihtoehdot. Vaihtoehtoja olivat mm. Videokuvaaminen ohjelmalla, videon kokoaminen otetuista valokuvista tai itse piirretyistä kuvista tai sarjakuvan toteuttaminen.

Käsikirjoitus ja toteutusidea hyväksytettiin opettajalla.

Tuotoksia tehtiin
- perinteisesti kuvaamalla video valitusta tilanteesta=> haaste: kuvattujen henkilöiden puhe kuului hiljaa
- piirtämällä aiheeseen liittyvät vaihekuvat Paper53 ohjelmalla tai paperille, siirsivät kuvat IPadin kuvarullalle ja sieltä iMovie ohjelmaan
- toteuttamalla sarjakuvan ScriptPow ohjelmalla
- tekemällä korkkitaulun annetusta aiheesta Corculous Pro ohjelmalla ja siirtämällä tämän sitten kuvarullan kautta iMovie:in lisäten ohjelmaan musiikin

Tämän jälkeen tuotokset siirrettiin opettajan toimesta koulun oppimisympäristöön Optimaan. Vaihtoehtona oli myös Dropboxin käyttö.

Haasteita
-laitteiden yhteiskäyttö toisten oppilaiden kanssa => tärkeä muistuttaa, ettei kukaan poista yhtään kuvaa tai videopätkää kameran kuvarullalta, sillä jos keskeneräisestä projektista poistaa kuvan kuvarullalta, se poistuu myös projektista
- riittävän ajankäytön määrittäminen, osa opiskelijoista koki, että aikaa olisi tarvittu vielä enemmän

Tavoitteet kuitenkin saavutettiin;
Nyt pystyttiin tarjoamaan opiskelijoille vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa tehtävä eli myös heillä oli mielekäs vaihtoehto toteutukselle, jotka eivät ehdottomasti halunneet näytellä videolla.
Vaikka uusi työtapa välillä ahdistikin pientä osaa opiskelijoista, olivat kaikki tyytyväisiä lopussa tekemiinsä tuotoksiin. Lisäksi opiskellut asiat tuli kerrattua mukavalla tavalla, kun opiskelijoiden tuotokset katsottiin yhdessä läpi.


Tuotesuojaportti

yllä video Tuotesuojaportist; tekijänä Bea Muhonen, Inka Lindholm


Video Asiakaspalvelun tärkeimmistä asioista; tekijänä Anniina Tuomijärvi, Josefiina Salminen

perjantai 9. marraskuuta 2012

Huonetauluja eri ohjelmia hyödyntäen

Henkilöstöä kilpailukeinona käsitellessämme teimme huonetauluja yritysten kahvihuoneisiin pitämään työntekijät motivoituneina ja virkeinä.

Käytimme eri ohjelmia: Skitchiä, Corkulous Prota ja mitä mieleen tuli. Tässä yksi esimerkki.





Asiakaspalvelijan ääni Quick Voicella


Kävin oppilaiden kanssa tunnilla läpi, miten puhelimitse asiakkaita palvelleena hymyn kuulee. Kun hymyilee, niin ääni on aina iloisempi ja nousee hieman korkeammalle.

Tämän jälkeen otimme iPadit käteen, QuickVoicen auki ja aloimme toistamaan lausetta "Hyvää päivää, miten voin auttaa."

Nauhoitimme siis tämän lauseen moneen kertaan. Ensin suun normaaliasennossa tai huulet tiukkoina (vihaisena) ja sen jälkeen hymyillen. Kasvoille alkoi tässä vaiheessa tulla kyllä hymyjä ja naurua kuulla, kun pokka ei pitänyt kovin monella.

Oppiminen voi olla hauskaa!

Kehityskaaret kuvitettuina

Markkinoinnin kehityskaarien opiskelu tuntuu välillä tylsältä asialta, josta ei jää oppilaille mitään muistikuvaa. Lähdimmekin lähestymään tätä kollegani Heinin kanssa mind mappien avulla.
Tunneilla kävimme molemmat luokissamme aluksi orientaationa kehityskaarien vaiheet ja "ajoituksen" läpi.

Sen jälkeen oppilaat valitsivat ryhmässä mieleisensä kehityskaaren / vuosikymmenen. Ideana oli koota mind map testaten samalla vapaavalintaisesti (ja mitä pädillä oli) iPadin Popplet tai MindJet - ohjelmaa. Valmiissa työssä piti olla kuvia ja mainoksia kyseisestä vuosikymmenestä, selitystä valitusta kehityskaaresta sekä pohdintaa siitä, miten aika ja yhteiskunta olivat sidoksissa aikakauteen.

Kävimme lopuksi kaikki työt vaiheittain läpi sekä keskustelimme pikaisesti tehtävästä ja opiskeltavasta asiasta. Oppilaat lähettivät valmiit työt minulle sähköpostitse. Jokaisessa iPadissamme on sama sähköpostitili asetettuna. Tallensin työt ja myöhemmin vein ne Optimaan luokan katsottavaksi ja asian mieleen palauttamiseksi.

Alussa jännitin, miten pädin käyttö sujui, mutta kaikki tuntuivat lähes vanhoilta tekijöiltä, vaikka olivat vain kerran laitetta kokeilleet. Vastaanotto oli muutoinkin positiivista ja innostuipa yksi ryhmä tekemään valitsemansa aikakauden mainoksen iPadia hyödyntäen.





QR -koodeja iPadilla tehden ja suunnistaen

Liikeidean konkretisoimista QR - koodeja suunnistaen

Eräänä syyskuisena päivänä huomasin, että opiskelun voi yhdistää taukojumppaan uuden teknologian avulla. Tuumasta toimeen ja liikeideaa konkretisoimaan QR - koodeja käyttäen.
Opiskelimme aluksi, mikä liikeidea on ja mitkä ovat sen neljä osaa. Sen jälkeen tutustumme yhdessä QR - koodeihin ja Torpan Jussin vinkkamaan http://qrcode.littleidiot.be/
-sivustoon. Kävimme myös läpi, miten iPadilla skannataan ja luetaan QR -koodeja.
Oppilaat loivat tämän jälkeen noin kolmen hengen ryhmissä iPadeilla QR-koodeja kaikilla sateenkaaren väreillä. Vaihtoehtoja oli kaksi: joko tehdä QR -koodi linkkinä sellaisten yrityksen nettisivuille, josta löytyi liike-idea selostettuna tai sitten oppilat selostivat omin sanoin tekstinä oman mielipiteensä valitsemansa yrityksen liikeideasta. Kun luomistyö oli tehty, tulostin QR - koodit värillisenä opettajanhuoneessa. Tässä oli hieman haasteita, sillä tulostin ei ymmärtänyt ohjelmaa ja meni koko ajan jumiin. Sain kuitenkin asian selvitettyä tallettamalla koodin toisella ohjelmalla ja sitten tulostamalla sen.

Seuraavassa osassa jaoin kaikille kartan koulusta. Oppilaat kiinnittivät tulostetun koodinsa paikkaan, josta mahdollisesti löytyi sille sopiva asiayhteys. Esimerkiksi juomia valmistavan yrityksen liikeidea QR - koodina löytyi juoma-automaatin kyljestä. Kun oppilaat palasivat luokkaan yhdistin yhdelle kartalle rastit kätköpaikoista ja kopioin tämän aarrekartan kaikille.

Ja vihdoin pääsimme itse asiaan! Aloitimme koodisuunnistuksen luokan taululla olevasta QR - koodista. Kaikki harjoittelivat ohjeistettuina koodin skannamista ja katsomista. Ihmetystä oli ilmassa. Kokeilun jälkeen ryhmät jakautuivat käytäville. Muutama QR - koodi oli vaikeassa paikassa, mutta suurin osa löytyi helposti. Koodit olivat sopivasti ripustettu eri puolille koulun kerroksia, joten taukojumppakin sujui aivan huomaamatta.

Luokkaan päästyään kävimme läpi, mitkä koodit löytyivät, miten liikeideat erosivat toisistaan, millainen kokemus tämä oli ja miten asia jäi päähän. Kaikki kokemukset olivat positiivisia, ainoastaan muutaman kodin hankala paikka jäi harmittaaman.

Tulevaisuuteen iMovien tuotoksilla

Tulevaisuuden myymälä 2062

Alunperin suunnittelimme käyttävämme pädejä vai asiakaspalvelun kursseilla. Tämä lähti hieman käsistä innostuttuamme asiasta. Niinpä mm.kuvasimme NY-yrityksille esittelyvideoita sekä teetätin Kaupan työt ja toiminta -kurssilla videon oppilaiden mielikuvista vuoden 2062 - myymälästä.

Olimme edellisen viikon lopulla käyneet läpi muun muassa tulevaisuuden teknologioita myymälöissä (QR - koodi, RFID - koodi), katselemalla esimerkkejä netistä mm. Metromyymälästä ja vaatekaupasta, missä ei tarvitse vaihtaa vaatteita vaan valita ne skriiniltä, kättä heiluttamalla. Lisäksi olimme tutustuneet tulevaisuuden kuluttajatrendeihin ja futurologiaan.

Itse videon tekemisen oppilaat aloittivat tekemällä ryhmissä mind mapin poppletilla tai muulla sovelluksella. Näin oli pohja rakennettu.

Annoin vapauden valita työn tekotavan: perinteinen power point, pienoismalli, video, tarina, sarjakuva tai muu tapa. Suuri osa teki perinteisen power pointin, mutta kaksi tyttöryhmää alkoivat työstää videota hyödyntäen tuomiani barbeja.

Teimme työtä pääasiassa lasiseinällisessä neuvotteluhuoneessa ja kirjaston koneilla. Tyttöjen tehdessä rekvisiittaa pojat tuumailivat vieressä omaa työtään harjaten barbien hiuksia ja vaihtamalla niille vaatteita. Oli huvittavaa seurata ohi menevien reaktioita heidän huomatessaan 18 -vuotiaat pojat Barbit kädessä!mutta luovuus kyllä kukki.

Jälleen kerran tunnistin ilmassa innokkuutta, luovuttaja hyvää fiilistä. Negatiiviset palautteet koskivat vain ongelmiin nettiyhteyksissä ja sovellusten puutteissa.

Tässä vielä esimerkki:

Asiakaspalvelun videot iMoviella

Asiakaspalvelun videot iMoviella

Heini ideoi asiakaspalvelun kirjaseemme videoita ja oppilaille ohjeistuksen. Otse hieman muokkasin omaani omaan suuhuni sopivaksi.

Oppilaat aloittivat työskentelyn valitsemalla ryhmän ja aiheen. Aiheita olivat muun muassa hyvä asiakaspalvelu, huono asiakaspalvelu, kuuro asiakas, sokea asiakas, reklamaatio ja vapaavalintainen aihe. Lähestymistapa sai olla dokumentaarinen tai vaikka sketsi.
Vaadimme oppilailta kuvakäsikirjoituksen ja sen esittelyn ennen kuvaamisen aloittamista. Katsoimme tämän parantavan laatua. Näin saimme myös varmistettua, että kaikki aloittivat suunnittelemisen sekä sen, että sisältö oliasianmukainen. Ennen kuvaamista myös briiffasimme ryhmäkohtiasesti iMovien käyttöön yleisesti sekä tekstien, kuvien, äänten yms. lisäämiseen.

Ryhmät etenivät eri tahtia, mutta se ei lopputulokseen juurikaan vaikuttanut. Osa oppilaita ei halunnut tulla kuvatuksi. Tämän ratkaisimme käyttämällä näyttelijöinä barbeja, Lego-ukkoja ja piirrettyjä hahmoja. Tämä lisäsi sopivasti omaleimaisuutta ja luovuuden käyttöä.
Valmiit filmit tallennettiin iPädien kuvarullille, mistä opettajat noukkivat ne piuhan avulla tietokoneelle. Täältä videoiden matka jatkui Optiman kautta asiakaspalvelun kirjaseemme. Valmiit videot myös esitettiin tietysti omalle luokalle. Laatu oli mielestän niin hyvää, että seuraavalla kerralla pidämme kyllä auditoriossa leffatunnin!

Tässä alla pari esimerkkiä.





Eleitä Skitchillä ja Cartoon Studiolla

Eleet kuviksi ja sanoiksi

Asiakaspalvelussa käyn yleensä läpi myös eleiden ja muun nonverbaalisen viestinnän vaikutuksen eri tilanteissa. Kävimme keskustelua myös kulttuurin vaikutuksesta asiaan.
Pohjustuksen jälkeen kerroin tehtävä: oppilaiden piti pienissä ryhmissä kuvatamuutama ele/ilme/olotila pädillä. Tämän jälkeen kuva avattiin joko Skitchillä tai Cartoon Studiolla riippuen siitä, kumpi oli ladattuina koneeseen. Kuvaan piti lisätä teksti, mitä elettä/ilmettä tai olotilaan se esittää.

Osista kuvia tuli hieman oudohkoja, mutta pääasiallisesti kuvat olivat todella hyviä. Oppilaatkin tuntuivat nauttivan tekemisestä, vaikka pientä kankeutta olikin ohjelmien puuttumisen ja uuden ohjelman käytön vuoksi.




iPadin tuotoksista koottu kirjanen asiakaspalvelusta

iPadin tuotoksista koottu kirjanen asiakaspalvelun kurssin tiimoilta

Kun Pennasen Heinin kanssa kuulimme Pulpetista Tabletille - hankkeesta, innostuimme kovasti. Olisiko tässä ratkaisu oppilaita, muita opettajia ja meitä koskevaan ongelmaan?
Nimittäin asiakaspalvelu ja muut kilpailukeinot - kurssimme on ensimmäinen ja tärkeä osa merkonomien opintoja, mutta myös teoriapitoisuutensa vuoksi yksi raskaimmista. iPadin kanssa tästä voisi saada kaikkia palvelevan, mielenkiintoisen ja toiminnallisemman kokonaisuuden.

Päätimme ja saimme luvankin käyttää pädejä tämän ja muidenkin kurssien opetuksessa. Pädit pelastivat minut esimerkiksi pienessä neuvotteluhuoneessa opetuksen tylsyydeltä. Ajattelimme, että nyt tehdään kurssin asiakaspalvelu - osuudesta kirjanen, joka jää opiskelijoille itselleen muistin virkistämiseksi. Myöhemmin ainakin itse huomasin teetättäneeni myös kaikkea muuta, mutta siitä myöhemmin lisää.

Lähdimme liikkeelle siitä, mitkä asiat ja kalvot (kirjasen "pohja") otamme opetukseen ja kirjaseen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että molempien luokkien töistä korostetaan yksi kirjanen. Aihe alueet vaihtelevat myös hieman. Tämä johtuu vai sitä, että meillä olikin eri jaksoissa eri tavalla Heinin kanssa opetusta. Kirjanen tulee käsittämään pelkästään asiakaspalvelua eikä niitä muita kilpailukeinona laisinkaan. Sinne tulee iPadilla tehtyjä videoita, ääninäytteitä, kuvia, sarjakuvia, mind nappeja ja vaikka mitä.

Lopullinen kirjanen on luettavissa iBookseissa, mutta tulemme laittamaan sen myös oppilaita varten Optimaan PDF:nä.

Tätä tehdessä on ollut hienoa huomata, miten oppilaat innostuvatja miten hyvin he osaavat laitetta käyttää - muutamasta tekniikkakammoisesta huolimatta. Ja ainakin itselleni tärkeä asia on se, että opettajakin oppii välillä - joko itse, kantapään kautta tai sitten oppilaan neuvoista...

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

iMovie

 

iMovie


Ohjelma elokuvien tuottamiseen. Ohjelmassa on kaksi vaihtoehtoa tuottaa multimediaesitys. Projektissa saa leikattua kameralla kuvattuja videoleikkeitä ja valokuvia.
Esitykseen saa tuotua musiikkia, äänitehosteita ja lisättyä tekstiä. Traileri vaihtoehdossa tarjotaan valmis kuvaussuunnitelma ja  ulkoasu. Videoleikkeet lisäämällä ja tekstejä muuttamalla saa nopeasti näyttävän esityksen.

Celtx

Celtx

Celtx ohjelmalla saa luotua kuvakäsikirjoituksen multimedia esitykseen. Ohjelmassa voi lisätä kuvia kamerasta tai filmirullata ja tehdä kuvausuunnitelmat valmiilla objekteilla.

Paper 53, Bamboo Paper


Paper 53, Bamboo Paper

Piirto-ohjelmilla mahdollista tehdä kuvia ja idea karttoja. Molemmissa ohjelmissa piirtojälki on pehmeä ja siistiä. Paperissa on laajempi valikoima kyniä, tusseja ja pensseleitä. Bamboo paperissa mukaan saa tuotua kuvia kamerasta tai kamerarullalta. Kuvat saa ulos kamerarullalta tai lähetettyä eteenpäin.

Cartoon studio Pro, Strip design

 Cartoon studio Pro, Strip designer

Ohjelmilla saa luotua sarjakuvia.

Cartoon studiossa on valmiit taustat ja henkilökuvat, joille voi lisätä vuorosanat. Sarjakuvan saa kuvatiedostona ulos Twitteriin, Facebookiin tai kamerarullalle.

Strip design tarjoaa vapaat kädet sarjakuvan luomiseen. Ohjelmassa saa määriteltyä sarjakuvan rakenteen, ulkoasun, kuvat ja se sisältää laajan tehoste kirjaston Kaboom! Voidaan yhteiskäyttää esimerkiksi piirto-ohjelma Paperin kanssa.

Blog Docs HD


Blog Docs HD


Ohjelma blogiviestien luontiin. Tukee seuraavia blogialustoja Blogger, WordPress ja Tumblr. Blogi täytyy luoda etukäteen selaimella ennen kuin voi ruveta käyttämään ohjelmaa.

Ohjelmassa voi tuoda kuvia, videota ja piirroksia blogiin.

maanantai 24. syyskuuta 2012

iThoughts, Poplet


 

Popplet, iThoughts

Ohjelmia mielekarttojen tekoon.

 iThoughts on monipuolinen ohjelma ja se sisältää laajanvalikoiman työkaluja. Kartan saa ulos useassa eri muodossa ja karttaa voi jatkokäsittellä PC:llä esim Open mind ohjelmalla.

Popplet on yksinkertaisempi työkalu karttojen luomiseen ja siinä saa kartan ulos kuvana.

Popplet kokeilu

Sovellus: Popplet 

Popplet -ohjelma on yksinkertainen mindmap -ohjelmisto IPadille. Ohjelma on helppo käyttää ja siitä löytyy sekä maksullinen että ilmainen versio. Tehdyt tehtävät on helppo palauttaa sähköpostin liitteenä PDF -tiedostona tai kuvatiedostona.

Tavoitteita:
Hyödynsimme Popplet-ohjelmaa uuteen asiaan orientoitumiseen sekä opiskelijoiden tietotason selvittämiseen heti alkuvaiheessa.  Ohjelmaa käytettiin myös mm. uuteen asiaan perehtymiseen.

Opiskelijat tekivät miellekarttoja mm.
  • Markkinoinnin eri aikakausista
  • Pohtivat, mitä markkinointi on
Tehtävät oli helppo toteuttaa ja opiskelijat pitivät toteutustavasta. 

Sovellus: Popplet 




torstai 20. syyskuuta 2012

Yrityshaastattelujen toteuttaminen Connect Pro mobiilin avulla

Tehtävän tavoitteena oli oppilaiden mobilisointi pois luokkahuoneesta. Ajatuksena oli myös, että opiskelijat huomaisivat teoriassa käytyjen asioiden sijoittumisen konkreettisesti todellisuuteen.

Alkuperäisesti suunniteltiin, että jokainen oppilasryhmä olisi tahoillaan käyneet haastattelemassa yhdessä yrityksessä. Tavoitteena selvittää yrityksen Liikeideaa sekä markkinoinnin muotoja.

Toteutus

Opiskelijat miettivät keskenään kysymyksiä, joita yritykselle esitettäisiin. Koska aikataulu oli tiukka ja halusimme myös testata Connect pro -ohjelmaa, valitsimme kaksi yritystä, joihin valittiin opiskelijaryhmät kahdesta eri aloittavasta merkonomi luokasta haastattelua toteuttamaan.

Opiskelijaryhmät vierailivat sovittuna ajankohtana kahdessa etukäteen sovitussa yrityksessä. Etäyhteys toteutettiin 3G yhteydellä varustetulla IPadillä ja Connect pro ohjelmalla. Haastattelu nauhoitettiin ohjelmalla ja näytettiin toisille ryhmille. Ryhmän yksi opiskelija kuvasi haastattelutilanteen myös varmuuden vuoksi yhdellä IPadlla myöhempää käyttöä varten.

Haastattelut toteutettiin opiskelijoiden ryhmissä pohtimien kysymysten avulla. Toiset opiskelijat kuuntelivat haastattelun luokkahuoneesta ja esittivät loppuvaiheessa kysymyksiä haastateltavalle.

Tavoite:
yrityksen markkinointiin ja Liikeideaan perehtyminen käytännössä
Opiskelijoiden mobilisointi ulos luokasta
Vaihtoehtoisen tavan testaus ja kokeilu yritysvierailulle. Yritykset pitivät tavasta, sillä aikaa haastatteluun kului kaikkineen vain noin puolituntia, kun taas yrityksen edustajan tulo koululle vaatii enemmän aikaa. Myös opiskelijoiden vierailu yrityksessä aiheuttaa aina ylimääräistä vaivaa yrityksiin.

Sovellus: Connect Pro Mobiili

Haasteet :
3G verkon toimiminen kaikissa tiloissa.
Riittävän nopea verkkoyhteys
Etukäteisvalmistelu ja testaus
Tekninen tuki alussa molemmissa päissä

Corculous Pro ohjelman hyödyntäminen

Hyödynsimme corculous ohjelmaa mm. uuteen aiheeseen orientoituminen sekä käsikirjoituksen teko erilaisiin asiakaspalvelutilanteisiin.

Ohjelma on ikään kuin korkkitaulu, johon haluttua asiaa voi ideoida ja kehittää eteen päin. Itse ohjelmaa on helppo käyttää ja sen avulla pystyy visualisoimaan yksinkertaisesti monia asioita.

Yksi ryhmä opiskelijoita pohti mm. Millainen on hyvä asikaspalvelija.

Opiskelijat innostuivat ryhmissä keskustelemaan aiheesta ja tuottivat luokkahuoneen ulkopuolella aiheesta koosteen, joka esiteltiin luokassa kaikille.

Tavoite onnistui hyvin, eikä haasteisiin tässä pienessä tehtävässä törmätty.

Sovellus: Corculous Pro

Kokemuksia visuaalisen myyntityön blogista

Tavoitteena oli luoda visuaalisen myyntiyön kurssille paikka, jossa opiskelijoiden olisi helppo kommentoida asioita ja palauttaa joitakin tehtäviä muiden ja opettajan kommentoitavaksi. Lisäksi halusin tuoda näkyväksi opiskelijoille, mitä kaikkea konkreettista kurssin aikana on saatu aikaiseksi.

Blogissa opiskelijat kommentoivat opettajan jakamia linkkejä tai kysymyksiä sekä palauttivat kuvallisia tehtäviä mm. Kaupunkitehtäviä blogiin.

Toteutuksessa haaste oli mm. oppilaiden mahdolliset Google- tunnukse, jonka blogger vaatii kirjautumiseen. Tästä ryhmästä 27 oli jo ennestään sopiva tunnus, jota he pystyivät käyttämään ja loput 3 olivat halukkaita tekemään sellaisen.

Blogista tehtiin suljettu, sillä opettaja käytti sivustoa myös arviointiin. Opiskelijat osallistuivat blogin kirjoittamiseen opettajan kutsumina kirjoittajina.

Työtapa oli selkeästi uusi ja suurin osa opiskelijoista arkaili kommentointia ja omien mielipiteidensä julkistamista. Blogiin ei siis syntynyt erityisen vilkasta keskustelua opiskelijoiden kesken, vaikka itse sitä toivoinkin.

Blogi osoittautui kuitenkin erinomaiseksi paikaksi antaa palautetta näyteikkunoista ja esillepanoista. Se mahdollisti helposti vertaisarvioinnin teon. Opiskelijat opettelivat samalla IPadien käyttöä, blogi kirjoittamista sekä kuvien siirtoa IPadiltä blogiin.

Yllätyksenä opettajalle tuli se, etteivät kaikki nuoret suinkaan halua tutustua uusiin oppimismetodehin ja uusiin työvälineisiin, kuten Tabletteihin. Muutama oppilasryhmä halusi mieluummin kuvata esimerkiksi kaupunkitehtävänsä omalla kamerallaan tai älypuhelimellaan IPadin sijaan.

Kaikki ryhmät kuitenkin siirsivät kuvat töistänsä tavalla tai toisella blogiin.


Sovellus: Blogger

Muistio -kokeilu

Lähtökohtana projektiin mukaanlähdölle oli halu toteuttaa teoriaoppimista uudella tavalla. Tavalla, joka aktivoi opiskelijoita ja osallistaa heitä tuottamaan mateteriaalia itse omalle kurssilleen. Työtavat edesauttoivat ryhmätyötaitojen kehittymistä sekä osallistivat kaikkia oppilaita ryhmätyönaikana, kun ainutta työvälinettä oli käytettävä tehtävän tekemiseen.

Ajatus oli tuoda opiskelijoille uusi väline tabletti, joka mahdollisti myös oppimisympäristön muutoksen eli hankkeen nimen mukaisesti siirryimme mahdollisuuksien mukaan työskentelemään Pulpetista tablettien pariin. 

Asiakaspalvelu -kurssilla 
Tavoitteena oli Liikeidea -käsitteseen perehtyminen
  • Opiskelijat käyttivät muistio-sovellusta ja pohtivat yritysten liikeideoiden sisältöjä.
  • Tuotokset esiteltiin luokalle ja lähetettiin sähköpostitse opettajalle
Tavoite: liikeidea-käsitteeseen perehtyminen, ryhmätyöskentely, 
Sovellus: muistio

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kampussuunnistus QR-koodeilla ja lisätyllä todellisuudella

Järjestelin Nappiparisto -hankkeen tiimoilta Jyväskylään oppimisympäristökehittäjien ja IT-osaajien seminaaria. Suunnittelupalavereissa tuli esille, että myös QR-koodeja voisi hyödyntää tapahtumassa.

Meillä on Jyväskylässä Viitaniemessä useita rakennuksia yhdistävä kampusalue. Olen jo aiemmin pohtinut, että kampusalueellamme voisi kokeilla mobiililaitteiden käyttöä. Tällä idealla ja miljööllä QR-koodirataa olikin helppo lähteä suunnittelemaan.

Suunnittelussa työkaverinani toimi tietojenkäsittelyn opettaja Jussi Torppa. Jussi toteutti rastiradan käytännön puolen opiskelijoiden kanssa yhteistyönä. Erityiskiitos datanomiopiskelija Jesse Noposelle, joka oli myös seminaarissamme kertomassa QR-koodiradasta ja QR-koodilukijoista!

Tietohallinto mukaan suunnitteluun

Langaton verkko ei kuulu koko kampusalueella, joten tietohallinto lisäsi langattoman verkon tukiasemia kampusalueella "rasteille" sekä varmisti myös toimivuuden testailemalla kuuluvuutta etukäteen useilla laitteilla moneen otteeseen.

Toteutus

QR-koodirata oli toteutettu neljällä eri rastilla. Rasteilta löytyi oppimisympäristöhankkeiden esittelyitä, jotka aukesivat QR-koodeilla. Esittelyt olivat videoita, kuvia, postereita tai verkkosivuja.

Rasteille suunnistettiin aloitusrastilta valitsemalla seuraava rasti QR-koodinlukijaan. Koodin takaa avautui kampusalueen kartta, jossa esitettiin HTML5-animaationa seuraavan rastin sijainti.

Punapohjainen QR-koodijuliste ohjasi seuraavalle rastille.
Muut QR-koodijulisteet esittelivät hankkeita.
Osa radan kiertäjistä tulossa kakkosrastille.

Koodinlukua rastilla.
Lisätty todellisuus (augmented reality = AR)

Halusin tuoda mukaan rastirataan myös mahdollisuuden testata lisättyä todellisuutta, jonka kehitys ja käyttömahdollisuudet kiinnostavat minua suuresti. Lisätty todellisuus tiivistetysti tarkoittaa informaatiokerrosta reaalimaailman päällä. 

Tässä tapauksessa haasteeksi tuli se, että saimme materiaalit rastirataan julkaisun kannalta hieman liian myöhään. Sain kuitenkin nopealla aikataululla rakennettua oman layerin Layariin. Sisältöä pääsi siis testaamaan kirjautumalla Layariin antamillani tunnuksilla. 

Lisätty todellisuus ja mobiililaitteet

Mielestäni lisätty todellisuus yhdistettynä mobiililaitteeseen tuottaa aika paljon lisäarvoa tuomalla sisällön autenttiseen tilanteeseen. Monet näkemistäni lisätyn todellisuuden sovelluksista on toteutettu tietokoneen webbikameran edessä, jolloin käytöstä tulee hieman hankalaa (pitää olla koneen edessä ja pitää esinettä webbikameralle tietyssä asennossa).

Tulevaisuudessa julkaistavat Googlen AR-lasit tuovat kuitenkin sisällön hieman helpommin käytettäväksi. Mobiililaitteenkin käyttö lisättyyn todellisuuteen on tällä hetkellä mielestäni hieman haasteellista, koska tablettia tai älypuhelinta joutuu pitämään edessään, jotta näkee sisällön.

Lisätyn todellisuuden radan toteutus

Lähdin toteuttamaan sisällöt suosituimpaan lisätyn todellisuuden selaimeen, eli Layariin. Layaria on asennettu kymmeneen miljoonaan mobiililaitteeseen ja se tukee aika kattavasti laitteita (Android, iOS, Symbian ja Blackberry).

Toteutimme lisätyn todellisuuden layerin (eli informaatiokerroksen) Layariin merkkaamalla rastit kampusalueelle ja vaihtamalla grafiikat vastaamaan teemaa. Karttapisteille laitettiin osa sisällöistä, jotka muuten avautuivat QR-koodeilla. Eli karttapisteistä pystyi avaamaan videoita, kuvia, postereita ja verkkosivuja.

Kakkosrastille suunnistus menossa. Aarrearkku kuvassa  johdattaa rastille. (Kuva: Sanna Brauer)


Monta rastia näkyvissä. Layar toimii myös vaakatasossa. (Kuva: Sanna Brauer)

Täppäämällä aarrearkkua sai lisätietoa rastista. Täppäämällä Opefoorumia avautui Opefoorumin verkkosivusto. Vepen II -hankkeen esittelyvideo avautui täppäämällä Vepen-videota. (Kuva: Sanna Brauer)
Palaute

Saamani palaute tekemästämme lisätyn todellisuuden radasta oli myönteistä ja moni kertoikin tämän radan konkretisoineen ylipäätään ajatusta siitä, mistä lisätyssä todellisuudessa oikeastaan onkaan kyse. Myös QR-koodirata näytti toimivan hyvin, enkä kuullut langattoman verkon kaistaongelmistakaan. Joten kokonaisuus toimi hyvin. Suunnittelulle ja toteutukselle kannattaa jatkossa varata reilummin aikaa.

Tulevaisuus

Syksyllä on tarkoitus toteuttaa QR-koodirataa ja ehkä myös lisätyn todellisuuden elementtejä laajamittaisemmin kaupungilla liittyen markkinoinnin opetukseen.


perjantai 16. maaliskuuta 2012

Apple tv

Laitoimme Apple tv valmiuden yhteen luokkaan. Apple tv:llä saa jaettu langattoman verkon yli minkä tahansa tabletin kuvaa. Kuva siirtyy tykille jo hyvin mutta äänien saaminen luokan kaiuttimiin vaatii hieman lisätyötä. Tunnilla oppilaiden videoiden ja kuvien katsominen onnistuu näin mainiosti.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Videon editointi

Datanomi opiskelijoiden kanssa olemme kokeilleet videoeditointia padeilla. Olemme hankkineet iMovie -sovelluksen videoiden leikkaukseen. Tietenkin ohjelma on kevyt versio mutta valmiiden teemojen avulla saa helposti siistin näköistä jälkeä aikaan.

Ryhmällä oli käytössään kaksi tablettia, joten saimme kuvattua useammalla kameralla. Materiaalin jaoimme laitteiden välillä ilmaisella video bluetoothia transfer -sovelluksella. Päädyin tähän siksi ettei oppilaiden tarvitse luoda erikseen esim drop box tunnuksia. Ohjelman käyttö vaati avustusta mutta itse siirto onnistui nopeasti.

Eniten opiskelijoiden kanssa on joutunut keskittymään kuvasommitteluun ja tarkoituksen mukaisien kuvakokojen miettimiseen. Tässä ylen elokuvakoulu on ollut hyvä apuväline, myös vimeolla on hyvät opetusvideot englanniksi. Työn palautukseen oppilaille YouTube oli luontevin tapa. iMovie tarjoaa tähän suoraan mahdollisuuden.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Tabletit erityisoppilasryhmässä

Alla lainaus erityisopettajamme Pietiläisen Päivin kokemuksista iPadin käytöstä. Kokemukset olivat oppilailla ja Päivillä positiiviset. Seuraavaksi opetan Päiville iMovien käyttöä.

Eräälle Päivin oppilaalle annoimme tabletin TOP harjoitteluun, jotta hän voi pitää video päiväkirjaa harjoittelu jaksostaan. Kerron päivin kokemuksista pääsiäisen tienoilla kunhan harjoittelu jakso päättyy.

"Harjoittelimme erityisoppilasryhmän kanssa asiakaspalvelutilannetta kassalla.
Käytimme Ipadia opiskelijoiden harjoittelun kuvaamiseen. Jokainen opiskelija oli asiakkaan roolissa sekä myyjän roolissa. 
Harjoituksen jälkeen katsoimme tuotokset opiskelijoiden kanssa Ipadiltä. Opiskelijat kertoivat mikä meni hyvin ja mihin kannattaisi kiinnittää jatkossa huomiota.
Miksi? Ryhmässä on opiskelijoita, jotka eivät osaa arvioida omaa käytöstään ja toimintaansa. Kuvaaminen ipadilla tuntui olevan vähemmän häiritsevää kuin videokameralla. Opiskelijoiden on helpompi arvioida omaa toimintaansa ja myöskin toisten toimintaa, kun he näkevät tilanteen kuvattuna."



tiistai 31. tammikuuta 2012

Somistuksen blogi

Keskiviikkona 25.1 oli Joensuussa taitaja 2012 semifinaalit. Somistuksen opettajamme Heini otti iPadilla kuvia kilpailijoiden kilpailutyöstä. Ilokseni voin todeta että somistuksen oman koulun kilpailija pääsi finaaliin.

Teimme tänään Heinille bloggerilla oman blogin mihin hän sai siirrettyä kilpailussa ottamansa kuvat. Heini ei ole ennen tehnyt blogia ja kokonaisuudessaan meillä meni noin tunti että kaikki oli kunnossa.

Asioita joita pohdimme Heinin kanssa blogia tehdessä.
  • Blogger käyttää Google -tunnuksia blogin luontiin. Heinillä oli jo ennestään omat tunnukset mutta loimme kokonaan uudet tunnukset työkäyttöä varten. Suurimpaan osaan tablet -sovelluksista ja sosiaalisen median palveluista voi kirjautua nykyään Facebook tai Google tunnuksilla.
  • Blogin näkyvyys. Pääsekö blogia katsomaan kuka tahansa, kaikille jotka tietävät osoitteen vai onko blogi rajattu tietyille käyttäjille. Samoin voi rajata kuka voi blogiin kirjoittaa ja ketkä kommentoida. Heini aikoo hyödyntää blogia opetuksessaan ja koska oppilaiden on tarkoitus kommentoida toistensa töitä, päätimme pitää blogin suljettuna ulkopuolisilta.
  • Ulkoasu. Blogiin saa kytkettyä erillaisia laajennuksia – gadget, kuten esimerkiksi Picasan kuvien näyttö blogin yhteydessä. Näihin kannattaa tutustua ja miettiä mitkä omassa blogissa ovat tarkoituksen mukaisia. Heinillä oli omasta alastaan johtuen selkeä käsitys tavoitellusta ulkonäöstä ja mitkä seikat tukevat oppilaiden blogin käyttöä. Teemojen ja asettelun muuttaminen on helppoa ja nopeaa, eli blogin ulkoasu voi päivittää kurssin aikanakin. Piristävän vaikutuksen lisäksi aiheesta voi käydä oppilaidenkin kanssa hyvän keskustelun.

torstai 26. tammikuuta 2012

Tabletesittely

Aamupäivällä esittelimme tabletteja kaupan alan merkonomi- ja datanomi opettajille. Esittelimme ajatuksia missä laitetta voisi hyödyntää. Laitteen kamera mahdollistaa kuvamateriaalin keräämisen koulun ulkopuolelta esimerkiksi somistuksessa näyteikkunoiden valokuvaus. Kuvien ja videoiden jälkikäsittelyä ja jakoa varten meidän täytyy miettiä toimivat käytännöt.



Kävimme läpi seuraavia ohjelmia.

  • Mindjet käsitekarttojen luomiseen.
  • Evernote muistiinpanojen tekeminen ja siirto verkkoon.
  • Flashcards temien opetteluun. Laaja englanninkielinen kortisto toimisi myös kielten opettelussa.
  • Zite parsii verkon uutislehdistä lukijan kiinnostusten mukaan personoidun sanomalehden.
  • Slideshark mahdollistaa Power Point esitysten katsomisen iPadilla
  • Adobe Connect Mobile
  • WordPress ja Blogger blogien tekoon.
  • Cartoonstdio sarjakuvien tekoon valokuvista.
  • Bambuser videoiden julkaisemiseen internetissä.
  • Videoiden editointiin toimme myös
    • Vimeo
    • Splice
    • Magisto
    • iMovie

tiistai 24. tammikuuta 2012

Apple ID:n tekeminen ilman luottokorttitietoja

Apple ID:n tekeminen "tökkää" joillakin käyttäjillä siihen, että tiliä luotaessa kysytään luottokorttitietoja.

Tilin pystyy tekemään myös ilman luottokorttitietojen syöttämistä, kunhan tilin tekemisen aloittaa iTunes-ohjelman Apps Storen puolella ja valitsemalla lataukseen iTunesissa jonkun ilmaisen sovelluksen.

Tämän jälkeen tili tehdään samalla tavoin kuin muutenkin, mutta luottokorttivalikkoon on ilmestynyt kohta "Ei mitään". Jos tilin luomisen aloittaa iTunesin puolella, luottokorttitietoja ei voi jättää tyhjäksi.

Tässä Applen englanninkieliset seikkaperäiset ohjeet ja samalla tein myös suomenkielisen vastaavan ohjeen. Käyttäkää vapaasti, jos tuosta ohjeesta jollekin iloa on.

maanantai 23. tammikuuta 2012

OSX Lion Server Profile Manager

Samoin kuin iPhone Configuration Utilityllä myös OSX Lion Server Profile Manager (Mobile Device Management) pystytään ajamaan iPadeille ennalta määriteltyjä asetuksia.

Opiskelijapädeille laitetaan ainakin seuraavia asetuksia ennakkoon:

  • Passcode (eli pääsykoodin kysely)
  • Laitteen automaattinen lukitus kolmen minuutin jälkeen
  • WLAN verkkojen asetukset
  • Ehkäpä myös ikärajojen mukaan sallitut appsit?



Tästä lisää torstaina, kun näen konkreettisemmin, mikä on mahdollista ja mikä ei.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tabletit saapuivat

Tammikuun alussa hankimme hankkeelle seuraavanlaiset laitteet:

  • iPad 2 16gt wifi + 3G
  • iPad 2 16gt wifi, 15 kpl
  • suojakotelot (valmistaja Griffin)
Näillä olisi tarkoitus aloittaa opetuspilotit ja hallinnointikokeilut pikapuoliin. Ensimmäiset tapaamiset opettajien kanssa on sovittuna ja  opetuspilottien suunnittelu päästään aloittamaan jo huomenna.



15 kpl iPad 2 16 gt odottaa asennusta

Lisäksi odotellaan vielä toimittajalta Leban iPad-synkronointi- ja latauslaukkua.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Hankkeen blogi ja esittely

Perustin hankkeelle blogin, jotta "matkan" varrella olisi helpompaa saada kokemukset ja näkemykset kirjoiteltua talteen heti tuoreeltaan.

Pulpetista tabletille -hankkeen tavoitteena on tablet-laitteiden hallinnoinnin määrittely ja erilaiset pedagogiset ratkaisut ammatillisessa opetuksessa. Teknisestä näkökulmasta yritämme selvittää tapoja hallinnoida useampia tablet-laitteita kerralla ja pohtia laitteiden soveltumista oppilaitoksemme tietotekniikkainfrastruktuuriin. Pedagogisesta näkökulmasta etsimme ja kokeilemme erilaisia tapoja käyttää tabletteja opetuksen tukena.

Tulemme kevään aikana tekemään useita erilaisia opetuskokeiluja. Tässä vaiheessa opetuskokeiluja on sovittu jo ainakin merkonomi- ja datanomikoulutukseseen sekä musiikkiopetukseen.